Peter Engberg
Noiden kuukausien aikana otin tuhansia valokuvia. Puita. Valoa veden pinnalla. Tyhjiä penkkejä. Varjoja poluilla. En yrittänyt tehdä taidetta. En edes yrittänyt voida paremmin. Huomasin vain. Annoin huomioni levätä siinä, mikä hetkeksi pysäytti katseeni.
Ja vähitellen jokin alkoi muuttua. Aloin kysyä: miksi otan juuri nämä kuvat? En itseäni arvostellen, vaan aidosta uteliaisuudesta. Miksi tämä puu eikä tuo toinen? Miksi tämä kuvakulma? Miksi juuri tämä valo saa minut pysähtymään?
Eräänä iltana jäin katsomaan yhtä sinä päivänä ottamaani kuvaa. Ei siinä ollut mitään näyttävää. Ja silti jokin siinä piti huomioni tavalla, jota en osannut selittää. Aloin kirjoittaa, jotta ymmärtäisin, miksi kuva tuntui merkitykselliseltä. Kirjoittaminen vei minut johonkin, mihin en ollut aikonut mennä. Se vei minut lähemmäs itseäni. Jonkin sellaisen äärelle, jota olin kantanut mukanani löytämättä sille sanoja.
Tuosta kokemuksesta syntyi harjoitus. Harjoituksesta muodostui vuosien myötä menetelmä. Ja menetelmällä on nimi: Prakasha — sanskriitin sanan mukaan, joka viittaa mielen luontaiseen kykyyn valaista se, mikä on jo olemassa.
Olen ihminen, joka huomasi vaikeana aikana, että läsnä oleminen ja katsominen — ja kuvan sanallistaminen, mitä on nähnyt — voi paljastaa jotain olennaista. Jotain sellaista, minkä on sisimmässään tuntenut, mutta josta ei ole vielä ollut tietoinen tai uskaltanut katsoa suoraan.
Oli aika, jolloin en enää oikein tuntenut ajan kulkua.
Päivät tulivat ja menivät. Olin niissä mukana käytännön tasolla — liikuin, puhuin, vastasin — mutta en olisi osannut päivän lopussa sanoa, mitä siinä oikeastaan tapahtui. Masennus voi tehdä näin. Se latistaa elämän ja tekee siitä samalla oudolla tavalla yhtäjaksoisen.
Se, mikä alkoi vähitellen muuttaa jotain, ei ollut mitään suurta tai dramaattista. Se oli kamera ja puisto.
Aloin kulkea joka päivä kameran kanssa Helsingin Keskuspuistossa. En siksi, että olisin uskonut sen auttavan. Vaan siksi, että se antoi minulle syyn lähteä ulos. Pienen tehtävän. Eräänlaisen rakenteen mielelle, joka oli unohtanut, miltä rakenne tuntuu.
Jos tämä herättää vastakaikua, kuulen sinusta mielelläni.